*

miesenergiaa

Kaikki blogit puheenaiheesta Hallitusyhteistyö

Touko Aalto vai Jussi Halla-Aho -- kumpi lienee vaarallisempi maailmalle

TOUKO AALTO TV:SSÄ KUIN MURROSIKÄINEN NAAPURIN KAKARA

 

Kun Vihreät uuden puheenjohtajansa suulla sanoo jo etukäteen, ennen kuin on ollut eduskuntavaaleja tai hallitustunnsutelijaa nimetty, että emme leiki kanssanne, jos perussuomalaiset ovat mukana – se on melko lailla rasistista vihapuhetta ja kertoo jotain lähinnä Touko Aallosta. Hallitusneuvotteluissa aina joudutaan tekemään kompromisseja sekä sietämään toisinajattelijoita.

 

Perussuomalainen umpisolmu

Ymmärrän puolueestani irtaantuneiden toimien välttämättömyyden ja hallituslinjausten jatkamisen, myös minä pidän Suomen tarpeita puoluepolitiikkaa painavampina. Poliittinen epäkorrektius antaa tilaa poikkeuksellisille toimille poikkeuksellisena aikana. Kiitos yhteisistä perusvuosista, siitä mitä olitte ja teitte, mitä itsestänne annoitte. Kohtuullista menestystä valitsemallanne tiellä. Seteliselkärankaisia ette ole, nähtäväksi jää oletteko suoraselkäisiä (perus)suomalaisia sydämeltänne ja luovutte vapaaehtoisesti niistä luottamustoimista, pl.

Todellisen yhden asian puolueen räksytystä

Aikoinaan valheista narahtanut ja puolustusministerin tehtävistä sivuun siirtynyt, mutta silti rkp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi vallan mainiosti kelpaava Stefan Wallin ei suinkaan ole ensimmäinen, joka on vakuuttunut siitä, että hallitus on hajoamispisteessä. Kokeeneena poliitikkona hän tiedostanee sen, että ounastelemalla istuvan hallituksen hajoamista oppositiosta käsin saa takuuvarmasti palstatilaa.

Anne Berner aloitti Jussi Halla-ahon vastaisen kampanjan

Timo Soinin lähtölaskenta alkoi, kun Perussuomalaisten kannatusten puolittumisen jälkeen Jussi Halla-aho ilmoitti lähtevänsä todennäköisesti ehdokkaaksi puolueen puheenjohtajaksi. Kannatuksen puolittuminen johtui siitä, että Soinille kävi hallitusneuvotteluissa lähes kaikki, jos hän ja hänen SMP:läinen lähipiirinsä saa haluamansa valtiolliset luottamustoimet ja hallituksessa ei ole pystytty noudattamaan sitä politiikkaa, josta vaaleissa  oli puhuttu.

Soini on "jullikka", joka istuu ministerinä koko vaalikauden

Ennen juhannusta perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kertoi, että hallituksen vaikeimmat päätökset on nyt tehty. Hän on tyytyväinen siihen, ettei pakkolakeihin jouduttu turvautumaan, koska Kiky lopulta syntyi. Haastena hallitukselle Soini pitää vielä Sotea, koska se on niin vaikea ja monimutkainen asia.

Sipilän Yhteistyö? Kokoomuksen Juhlaa??

Sipilän "neuvottelu" on aina uhkailua ja kiristystä! "Ota tai kärsit..."

Kyykyttämistä ja nöyryyttämistä. Kaikkien on polvistuttava Sipilän edessä.

Kokoomus yritti pyristellä, ja kun Sipilä kepulipeli-kiristi-kriisiytti hallituksen kaatamisella, valitsivat Kokoomuslaiset nöyryytyksen, polvistuivat. 

Ja kun häpeä oli kova piti se Stubbin julistaa voitoksi, niin kuin on kaikki ollut sen jälkeen pelkkää juhlaa???

Suomalainen monipuoluedemokratia/monipuoluehallitus

Suomalainen monipuoluedemoktria tuo mukanaan hallitusyhteistyöhön eurooppalaisittain erikoisia hallitusratkaisuja. Suomessa yksikään puolue ei pysty yksin muodostamaan enemmistöhallitusta. Sen takia on Suomessa nähty hallituskokoonpanoja, joissa voivat olla mukana esimerkiksi vasemmisto-oikeisto akselin molemmat ääripäätkin. Tämä antaa hallitukselle vaikeuksia päätöksenteossa, koska jokaisesta päätöksestä muodostuu väkisinkin kompromissi, jossa kaikkien hallitukseen osallistuvien puolueiden intressit on otettava huomioon.

Pelätäänkö Soinia enemmän kuin Jumalaa?

Olen ihmetellyt jo kauan Perussuomalaisen puolueen johdon pelisilmää: Eihän hallitukseen menty vain yhdeksi hallituskaudeksi? Ei Suomea pelasteta neljässä vuodessa. Sen, että hallitustyössä joutuu tekemään kompromissejä, äänestäjät kyllä ymmärtävät. Mutta jos kompromissejä sanotaan Perussuomalaisten linjaksi, silloin kannatus rapisee nopeasti. Erityisen nopeaa se on siksi, koska Perussuomalaisten äänestäjäkunta on suurelta osin liikkuvia äänestäjiä ja herkästi nukkumaan jääviä äänestäjiä.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä