miesenergiaa

Perussuomalaiset pettivät jälleen

Perussuomalaisten hallitushinku olikin vain kosmeettista vaalikarjan kosiskelua vailla todellista tahtoa vastuunkantoon ja Halla-aho luotsasi persut jälleen oppositiotaipaleelle, kuten tullessaan puolueen kippariksi. Perussuomalaisilla oli miljardin euron mahdollisuus lähteä tekemään niitä uudistuksia, joita Suomi tarvitsee niin maahanmuutto- kuin talouspolitiikassa ja joita puolue huuteli vaalitoreilla vielä muutama viikko sitten, mutta puolueen kynnykset yhteistyöhön muiden kanssa olivat jälleen liian korkeat.

Vastuuttomaan oppositiopolitiikkaan tottuneet persut eivät ole sisäistäneet sitä faktaa, että jos eduskunnassa haluaa saada jotain konkreettista aikaan, niin pelkkä kaiken vastustaminen ei riitä. Pitää olla kykyä ja varsinkin halua myös antaa ja tulla vastaan. Laiha sopu on arvokkaampi kuin lihava eripura. Faktaa on sekin, että perussuomalaisten aikaansaannokset Suomen eduskunnassa ovat paljolti rikoslailla mitattavissa. Jopa populistien pitäisi kyetä parempaan.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (35 kommenttia)

Käyttäjän heikkituhkanen kuva
Heikki Tuhkanen

Äänestit siis persuja ja petyit...? Kun persut eivät muuttuneetkaan sosuiksi... ;)

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Ei persuista ole sossuiksi, ja hallitusvastuunkantoon.

Käyttäjän jrusanen kuva
Jari Rusanen

Iltapäivähden taannoisessa "rikollislistassa" oli tasan kaksi rikoksesta tällä vuosikymmenellä tuomittua eduskuntapuolueen puheenjohtajaa: Jussi Halla-aho ja Antti Rinne. Toisesta tulee oppositiojohtaja ja toisesta pääministeri - että tällä tavalla Suomessa.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Persujen aikaansaannokset tälläkin eduskuntakaudella ovat mitattavissa sanktioilla. Ainakin jos uskomme uusimpia uutisia...

Käyttäjän JaniTuononen kuva
Jani Tuononen

Kirjoituksesi antaa ymmärtää, että toiset puolueet olisivat olleet valmiita muuttamaan maahanmuuttopolitiikkaa, jos perussuomalaiset olisivat joustaneet jossain muualla. En aivan usko, että pitää paikkaansa.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Maahanmuuttopolitiikka on talouspolitiikkaa. Jos halutaan saada muutosta nykyiseen, on oltava valmis keskittymään toimenpiteisiin, jolla ne tehdään.

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Eivät pettäneet. Persujen Tynkkynen on luvannut lähteä mepiksi Brysseliin laittamaan EU:n ulkorajaa kiinni, jos oma hallitus ei osaa pitää Suomen rajaa kiinni.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

hallitusvastuulla olisi ollut helpompi määritellä miten maa makaa...

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Ihanko bbTynkynen on "luvannut" ottaa vajaa 20k€/ kk liksat meppinä vastaan ?
Aika hyvät liksat suunsoitolla..

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

Kerrotko vielä kuinka he olisivat voineet olla "pettämättä jälleen", kun jo ennen vaaleja ilmoitettiin ettei hallitukseen ole asiaa?

Vaikka yksi konkreettinen asia mitä persut olisivat voineet tehdä?

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Myös MTV Uutisten politiikan toimituksen päällikkö Jussi Kärki on päätynyt kanssani samaan arvioon ja kyseenalaistaa, oliko Halla-aholla edes aitoa halua päästä mukaan hallitukseen. ”En edes usko, että Halla-aho olisi halunnut edes viedä hallitukseen tätä eduskuntaryhmää, jossa on kuitenkin yli 20 ensikertalaista, uutta kansanedustajaa. Eri arvaamaton joukko, joka vielä opettelee eduskuntatyötä, Kärki arvioi.”
Lähde: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/halusiko-halla...

Käyttäjän sirpaabdallah kuva
Sirpa Abdallah

Ihanko tosissaan Mikki Nieminen luulee, että perussuomalaiset olisi voinut omasta aloitteestaan ilman Rinteen ja demareiden hyväksyntää hallitusneuvotteluihin. Kannattaa pitää suhteellisuus ja totuus esillä.

Mihin ihmeeseen meni se hallitusluotettava siniset? Sinisethän olisivat tunkeneet hallitukseen ilman neuvottelujakin vai kuinka? Jotain rajaa noissa puheissakin tulisi olla. Täällä saa päivittäin nähdä jos minkälaista perätöntä puhetta ja maalittamista. Saa nähdä viisastuuko keskustelijat koskaan.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

No kuule kerrohan mitä persujen olisi pitänyt tehdä ja luvata, jotta hallituspaikka olisi sossujen kokoonpanossa auennut? Minusta on parempi olla oppositiossa, kuin myydä perseensä. Seuraavissa vaaleissa kaik voip olla toisin....

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Niin, oppositiossa on hyvä olla. Taas.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Mielenkiinnolla odottelen eurovaalien tulosta ja tulevien vuosien galluppeja ajatellen Perussuomalaisten suosiota.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Niimääki. PS on vahva oppositiossakin. Viime aikojen äänestyskäyttäytyminen viittaa vahvasti siihen, että sieltä käsin rakennetaan pohjaa tulevalle hallitukselle.

Käyttäjän AOBrusi kuva
Antti Brusi

Tässä keskustelussa on jo todistettu otsikon väittämä vääräksi. Tiivistettynä pahempaa olisi se, että myydään, liisataan tai vaihdetaan tavoitteita, joka ovat kulmakiviä puolueen ohjelmassa. Ei siinä olisi ollut mitään järkeä eritoten kun ottaa huomioon Perussuomalaisten sisäisen vaalitavan. yksi jäsen yksi ääni kun johdon luottamuksesta äänestetään.

Tämän kaltaisia otsikoita tullaan näkemään eikä niiden kohde välttämättä ole PS. Harmillista ja aika surullista on todeta miten pintapuolisesti päätelmiä tehdään. Kuten Sirpa tuossa jo totesi " Saa nähdä viisastuuko keskustelijat koskaan."

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Mihin se puolueen slogan unohtui? ”Suomi takaisin” tarkoittaa sitä, että puolue nostaa Suomen tarpeet muiden, myös puoluepolitiikan edelle. Ai niin, sehän vaatisi sinisten kaltaista epäitsekkyyttä, mikä johtaa tosin poliittiseen itsemurhaan.
Perussuomalaisilla Suomen etu näkyy vain puheissa, teoiksi ne eivät yllä. Aika köyhää asioiden hoitoa.

Käyttäjän OutiMara kuva
Outi Mara

Persusta siniseksi, sinisestä....?

Käyttäjän heikkitoivonen kuva
Heikki Toivonen

Outi Mara tiivisti sellaisen seikan, jonka vuoksi en yhteistyöhön blogistin kaltaisen tuuliviirin kanssa lähtisi, ainakaan kovin mielellään.

Jos jossain vaiheessa on - fyysisten vuosien osalta huomionarvoisesti kypsällä aikuisiällä - sietänyt jotakuta tahoa jopa siinä määrin, että samaan puolueeseen on mahtunut, herättää suuria kysymyksiä henkilön osalta se, että muutaman vuoden sisään on julkisesti lyttäämässä samaista tahoa.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Luulo ei ole tiedon väärti ja tiedonhankintakykysi loistaa jälleen.

Käyttäjän beige03 kuva
Risto Laine

Itse olen enemmänkin huolissani siitä, että vihdoin Suomeen saadaan sosialistien ja lehdistön unelma hallitus, joka rakentaa meille paratiisin maanpäälle. Keinovalikoimaksi otetaan pakottaminen onnellisuuteen.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Näkökulmana kun katsoo niin rahapalkkion takiahan on kantsinut veättää ja luvata mitä sattuu utopistista .

Näkökulmana puolueethan on rahaa tahkovia yrityksiä . Puoluejohdossa ja liepeil olevil on muhkeat tilipussit ja luontaisedut . Tavalliset jäsenet on hyväksi käytettäviä hölmöjä .

Rinnekin 4 vuotta kaato sotea ja nyt kuulemma keskustan kans käykin sote oikein hyvin .

Keskustaa on sdp ja persujen toimesta mustamaalattu 4 vuotta . Mutta nyt kiihkeästi he olisivat hallitukseen keskustaa haluamassa kimppaan .

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen

Nämä palkat ja rahantahkoamiset ovat täyttä höpötystä.
Kukaan noista ei tee politiikkaa suoraan oman edun nimissä. Jos jätetään pois tekemisten toissijaiset vaikutuksaet vaikkapa maan hintaan, asuntojen hintaan, pörssiin ym.
Jokaisella on sen verran hilloa jo että eivät tarvitse ja saavat lisää aivan varmasti pienemmällä raatamisella.

Käyttäjän TimoAunio kuva
Timo Aunio

Irwinkin lauloi aikoinaan "Raha ratkaisee"..

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Jokinen vakavasti otettava puolue haluaa hallitukseen, vaikka se maksaisi tappion seuraavissa vaaleissa.

Käyttäjän JVuorela kuva
Juhani Vuorela

Tämä oli odotettu lopputulos, kokoomuskin oli vielä ehdolla hallitukseen mutta arvopohjat eivät kohdanneet riittävästi.

Arvopohja syntyy siitä miten tämän maan asioita edistetään yhdessä niin että huomioidaan kaikkein pienituloisimmatkin, pitkäaikaistyöttömät, osa-aikaista ("pätkätyöt") työtä tekevät, ym. leimaamatta heitä "luksusetujen nauttijoiksi".

Samoin arvopohjaan kuuluu hyväksyä se että kaikille ei löydy kokoaikaista työtä jonka palkka riittäisi kaikkiin menoihin, vaan on olemassa suuri määrä ihmisiä, joiden tuottavuus- ja työkykyisyys riittää vain osa-aikaiseen työhön, jonka palkkaa pitää täydentää sosiaaliturvalla.

Mikäli näitä asioita ei ymmärrä, eikä hyväksy, ei sellaisilla puolueilla ole mitään asiaa hallitukseen, eli jos arvopohjat ei kohtaa, niin ei kohtaa.......

Käyttäjän janikorhonen kuva
Jani Korhonen

Jännästi muotoiltu, että Halla-aho luotsasi puolueensa oppositioon. Halla-ahohan jatkuvasti toisti, että perussuomalaiset eivät sulje pois yhteistyötä minkään puolueen kanssa, kun häneltä vaalien jälkeen perussuomalaisten hallitukseenpääsymahdollisuuksista toistuvasti kyseltiin. Ainakin Iltalehden kolumnisti Mika Koskinen on perustellusti sitä mieltä, että nimenomaan SDP kieltäytyi yhteistyöstä perussuomalaisten kanssa.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/763830b4-83c...

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Mtv uutisten politiikan toimituksen päällikkö Jussi Kärki epäilee vahvasti, ettei Halla-aholla ollut halua hallitukseen sillä porukalla, jota persujen eduskuntaryhmässä on https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/halusiko-halla...

Käyttäjän jockerantanen kuva
Jocke Rantanen

Koko tuolla sinun jankutuksellasi esität ja väität että jokainen puolue joka nyt neuvottelee hallitukseen menosta on menossa hallitukseen ja valmis "kippaamaan" koko oman puolueohjelmansa ja tavoitteensa yli laidan.
Pääasia että pääsevät hallitukseen.
Miksi siis edes neuvotella? Voihan sitä suoraan sanoa että "tulemme mukaan, kertokaa te muut millä ohjelmalla ja politiikalla".
Meneekö se oikeasti näin vai vedätätkö vain?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Persut joutuu jatkossa peruststamaan polittiikkansa entistä enemmän maahanmuuttokritiikkiin, kun EU-vastaisuus on Suomessa nyt kovasti laantumassa.

Mutta jos muuttovirrat etelästä ehtyvät, mistä persut silloin saavat tukea kamppanjoinnilleen.

Se ei riitä että vain kirjoitellaan vihakirjoituksia ja bannataan toisinajattelevia suvakkeja ja suvakkimielipiteitä persublogeista, pitää tehdä jotain muutakin.

Ehdotan että persut toimisivat aktiivisesti kehitysmäärärahojen leikkaamisen puolesta ja järjestävät konflikteja niissä maissa joista pakolaisia voisi toivoa Suomeen. Kyllä sillä tavalla niitä pakolaisia saadaan Suomeen ja sillä tavalla persujen kannatus paranemaan.

Käyttäjän leskinen kuva
Seppo Leskinen

Entäpä jos Kepun hallitusneuvottelijat heräävät huomaamaan vasemmiston purkutalkoot Sipilän hallituksen aikaansaannoksista ja päättävät jättää hallitushalut tältä erää siihen, kun Halla-aho ottaa ja jatkaa ja kokoaa hallituksen perussuomalaisten, kokoomuksen, Kepun ja kristillisten voimin...

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

Se on mahdollista.

Taas uusi köyhienkyykyttäjähallitus, käytönnössä sama kuin se edellinen.

Mikä saisi sen suositummaksi kuin sen edellisen. Kenties sotea jatkettaisiin siitä mihin se jäi.

Vaalien voittajat ja vaalin tulos sivuutettaisiin

Kokoomuksen varjossa persut ja kepu kuihtuisivat olemattomiin neljässä vuodessa.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Onneksemme persut ovat jälleen oppositiossa, sillä hallituksessa se olisi pahempi ongelma.
Iltalehti uutisoi tänään, että ”Perussuomalaisia on syytetty viime päivinä Venäjä-mielisyydestä, muun muassa siksi, että puolue on menossa mukaan EU-parlamentin uuteen kansallismielisten oikeistopopulistien ryhmään. Ryhmä koostuu merkittävissä määrin Venäjä-mielisistä eurooppalaisista puolueista, joiden tuen Venäjä on varmistanut rahoituksella sekä erilaisin yhteistyösopimuksin.
Uuteen kansallismielisten oikeistopopulistien ryhmään on alustavien tietojen mukaan tulossa 11 puoluetta, joista yli puolet on selvästi Venäjä-mielisiä ja kaksi Venäjä-kriittistä.
Käsi kädessä
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja ja eurovaaliehdokas Laura Huhtasaari osallistui uuden ryhmän hengennostatustilaisuuteen lauantaina Milanossa. ”Perussuomalaiset haluaa ottaa kädestä samalla tavalla ajattelevia liikkeitä ja puskea eteenpäin todellisia muutoksia rakkaassa kotimaanosassamme”, Huhtasaari totesi puheessaan tilaisuudessa.
Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnän mukaan perussuomalaiset on luisumassa samaan suuntaan avoimesti putinististen puolueiden kanssa ja pitää tilannetta huolestuttavana.
Laura Huhtasaari toimii myös eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana, ja hän sai heti Milanon kokouksen jälkeen moitteet ulkoministeri Timo Soinilta (sin). Tämä totesi blogissaan, että ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajuutta pitää käyttää taiten Suomen hyväksi.
– En pidä viisaana, että perussuomalaiset hönkivät osaksi Euroopan Unionin laitaoikeistoa. Laura Huhtasaari antoi näytteen arvostelukyvystään osallistuessaan Milanon tapaamiseen, Soini arvioi.
Venäjä-pakotteet jakavat
Millaisia kantoja EU-parlamenttiin pyrkivillä perussuomalaisilla Venäjä-kysymysten suhteen on?
Alma Median eurovaalikonevastausten perusteella perussuomalaiset eurovaaliehdokkaat ovat keskustan ohella kaikkein Venäjä-myönteisimpiä. Asiasta uutisoi Uusi Suomi.
Esimerkiksi Krimin valtauksen seurauksena asetettujen Venäjä-pakotteiden purkamisesta perussuomalaisten ehdokkaista samaa mieltä oli seitsemän ehdokasta kahdestakymmenestä.
Venäjä-pakotteiden purkamista kannattavat perussuomalaisten eurovaaliehdokkaista Teuvo Hakkarainen, Arto Luukkanen, Samuli Sibakoff, Minna Partanen, Minna Reijonen, Karri Ollila ja Tanja Vahvelainen.
Perussuomalaisten virallisen kannan mukaan puolue ei hyväksy Venäjän toimia Ukrainassa, Krimin laitonta valtausta eikä Venäjä-pakotteiden purkamista.
Vaikka esimerkiksi Huhtasaari ei kannata Venäjä-pakotteiden purkamista, silti hän suhtautuu niihin kriittisesti: ”Pakotteiden tarkoitus ei tulisi olla se, että Suomi joutuu kärsimään muita maita enemmän. EU:n pitäisi ottaa tämä päätöksenteossaan huomioon. Tällä hetkellä tilanne on se, että Saksa myy edelleen autoja Venäjälle, mutta Suomi ei voi myydä Venäjälle juustoja (vastapakotteet)”, Huhtasaari totesi Alma Median vaalikonevastauksessaan.
Kahdenvälisiä järjestelyjä
Perussuomalaisten Venäjä-mielisyys on noussut tapetille Milanon kokouksen lisäksi myös eurovaaliehdokas Olli Kotron annettua haastattelun Kremliä myötäilevälle Eurasia Dailylle (20.5.), jossa hän ehdottaa useita konkreettisia tapoja, joilla Suomi voisi tiivistää suhteitaan Venäjään.
Venäläislehti väittää Kotron sanoneen, että Suomen kannattaisi pyrkiä eroon Schengen-sopimuksesta, lisäksi hän kannatti rajattua viisumivapautta Venäjän kanssa. Kotron haastattelusta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Myöhemmin Kotro tarkensi Facebookissa, että hän sanoi tarkoittaneensa helpotettua viisumijärjestelyä esimerkiksi 10 000 ihmiselle.
– Olen sanonut, että Schengenistä tulisi päästä eroon, koska en kannata vapaata liikkuvuutta. Jos Suomi olisi Schengenin ulkopuolella, meillä olisi tuolloin mahdollisuus tehdä kahdenvälisiä järjestelyjä haluamiemme maiden kanssa”, Kotro kirjoitti.
Alma Median eurovaalikoneessa esitettiin myös väite, jonka mukaan EU:n pitää olla ulkopolitiikassaan yhtenäinen, jotta se on uskottava vastavoima suurvalloille kuten Kiinalle, Venäjälle ja Yhdysvalloille.
Yhdeksän perussuomalaisten kahdestakymmenestä eurovaaliehdokkaasta oli väitteen kanssa eri mieltä, tai täysin eri mieltä. Myös Huhtasaari ja Kotro kuuluvat tähän joukkoon.
”Ulkopolitiikka pitäisi palauttaa kansallisiin käsiin, näin yksittäinen valtio voisi olla kokoaan paljon merkittävämpi vaikuttaja. EU ei ole onnistunut roolissaan ulkopoliittisena vaikuttajana, koska se ei pysty puhumaan kaikkien jäsenvaltioiden puolesta yhdellä suulla”, Huhtasaari perusteli kantaansa.
Venäjän pyrkimykset
Kokoomuksen europarlamentaarikko Henna Virkkunen muistuttaa, että Venäjä ei tavoittele vaikutusvaltaa vain Euroopan tasolla, vaan myös kansallisesti.
– Venäjä pyrkii vaikuttamaan myös kansalliseen päätöksentekoon. Ei perussuomalaisilla ole mitään keinoa, jolla he estäisivät nämä vaikutusyritykset, koska Venäjä ei tee eroa Suomen kotimaanpolitiikan ja Euroopan tason välillä.
Virkkunen pitää huolestuttavana tilannetta, jossa Venäjä pyrkii vaikuttamaan myös kansanedustajiin.
Myötäilee Venäjää
Perussuomalaisten kansanedustajista erityisesti Tom Packalén on tullut tunnetuksi Venäjän kantoja myötäilevistä lausunnoistaan. Packalén toimii eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä sekä puolustusvaliokunnan varajäsenenä.
Vuonna 2014 Packalén arvioi huhtikuussa alkaneen Ukrainan selkkauksen aikaan syksyyn saakka, ettei Venäjän asevoimien joukkoja ei ole Itä-Ukrainassa, ja kun malesialainen matkustaja¬kone ammuttiin alas Itä-Ukrainan yllä heinäkuussa 2014, Packalén pohti blogissaan, ”miksi Yhdysvallat pyrkii niin itsepintaisesti syyttämään Venäjää tapahtuneesta”.
Packalén kyseenalaisti myös vuonna 2014 EU:n asettamat talouspakotteet Krimin laittomasti miehittänyttä Venäjää vastaan, ja maaliskuussa 2018 Packalén kirjoitti blogissaan, ettei hän usko Venäjän olevan Salisburyn hermomyrkkyiskun takana: ”Jos Venäjän syyllisyys pystytään puolueettomasti ja luotettavasti toteamaan, kannatan esitetyn kaltaisia sanktioita”, hän lisäsi.
Suomi pulassa
Packalénin ohella puolueen varapuheenjohtajat Laura Huhtasaari ja Juho Eerola ovat esittäneet omintakeisia Venäjä-näkemyksiä.
Huhtasaari arvioi Twitterissä kesäkuussa 2016, että ”Kukaan ei pysty auttamaan Suomea, jos Putin tulee tänne”.
Saman vuoden elokuussa Huhtasaari arvioi Facebookissa Ukrainan tilannetta ja totesi, että: ”Venäjällä ei ole strategisia tarpeita Ukrainaa kohtaan. Toisin kuin Krimiä kohtaan ja krimiläiset ovat venäjänmielisiä ja venäjänkielisiä. Ei Venäjä Ukrainaan hyökkää, ellei sitten tee vastaiskua, ja se tulee olemaan sitten kova.” Eli Huhtasaaren mukaan Ukraina toimisi hyökkääjänä, jos tilanne eskaloituisi.
Erikoinen historiavertaus
Nykyisin eduskunnan varapuhemiehenä toimiva kansanedustaja Juho Eerola totesi Nykypäivä-lehden haastattelussa maaliskuussa 2018, että vaikka Venäjä teki väärin vallatessaan Krimin, tilanteessa pitäisi ottaa huomioon myös alueiden kansalaisten näkemys, jotka Eerolan mukaan on se, että he kuuluisivat mieluummin Venäjään kuin Ukrainaan.
Eerola myös kyseenalaisti Venäjän vastaiset talouspakotteet. Vertailukohdan hän haki Suomen historiasta: ”Silloin kun Venäjä, tai Neuvostoliitto, vei meiltä Karjalan ja yhteyden Jäämerelle, ei asetettu mitään pakotteita. Silloin aloitettiin idänkauppa. Oliko haittaa siitä?”
Eerola myönsi olevansa tässä kysymyksessä poikkeuksellisen Venäjä-myönteinen jopa perussuomalaisissa.”

Lähde: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/af390958-aaa...

Toimituksen poiminnat