miesenergiaa

Esperi care oikeassa ja hoitoalan ammattijärjestöt väärässä

Hoivajätti Esperi caren suunnitelmat hoiva-avustajien koulutuksesta ovat juuri sitä suuntaa, johon hoiva-alan kehityksen ja siten myös lainsäädäntötyön tulee kulkea. Puheet lähi- ja sairaanhoitajien määrällisestä riittämättömyydestä kuin myös ammattikouluttamattomien ihmisten rekrytointivaikeuksista ovat arkea kaikkialla Suomessa. Kuitenkin meillä voidaan olla haluttomia muuttamaan toimimattomia käytäntöjä ja lainsäädäntöä, koska ”näin on aina tehty”. Samanlaisella tekemisellä on turha odottaa erilaista tulosta ja myöskään hoitajamitoituksen vaatiminen 0,7:ään ei auta yhtään, jos saadut resurssit hukataan jonnekin tai saatavana olevat resurssit eivät ole toteutettavissa. Kaikki alalta poistuneet eivät tule takaisin rahallakaan.

Olen vahvasti rakenteellisten uudistusten kannalla, jossa moniammatillista työyhteisöä kehitetään tämän ajan mahdollisuuksien ja tarpeiden pohjalta. Esimerkiksi sairaan- ja lähihoitajien ammatillisten roolien vahvistaminen sekä hoiva- ja muiden avustajien rekrytoiminen ei heikennä hoitomme laatua, se vain muuttaa sen toteutusta. Samoin kehitysvammaisten rekrytointi ei-hoidolliseen työhön, mutta tuntimäärältään lyhyisiin tehtäviin kannattaa katsoa. Kaikkien ei tarvitse tehdä samaa työtä. Tärkeämpää on huolehtia siitä, että kaikki työ tulee tehdyksi. Kuntien palvelukonseptia tulee kehittää sellaiseksi, että kaikkien saaminen mukaan on mahdollista. 

Esperin hoiva-avustajakoulutuksella vanhustenhoiva-alan kaksi keskeisintä ongelmaa helpottuisi, sillä varsin tärkeää on saada alalle, sille sopivia ja tekeviä käsiä. Faktaa on sekin, että mikään soveltuvuustesti ei korvaa käytännön työssä saatua kokemusta. Esperin mallissa koulutusohjelmasta voisi jatkaa oppisopimuksella lähihoitajaksi, eikä opiskelijoita lasketa henkilöstömitoitukseen.

Vanhustyöhön suuntautuneena lähihoitajana ja opiskelijoiden työpaikkaohjaajana pitäisin erittäin hyvänä sitä, että oppisopimuksella opiskelevat ja hoiva-avustajat myös laskettaisiin henkilöstömitoitukseen, siis toisin kuin nyt on. Esimerkiksi vakituisen hoitajan työparina toimivan opiskelijan tai hoiva-avustajan työpanos ei ole yhtään sen vähemmän tärkeää, kuin tehtävästä kokonaisvastuun kantavalla ja ammatillisen koulutuksen saaneella hoitajalla. Tämä lähinnä vahvistaisi lähi- ja sairaanhoitajien ammatillista roolia vastuunkantajina. Pidänkin alani ammattijärjestöjen kannanottoja Esperi caren toimien väheksymisessä politikointina vaalien alla ja valitettavana yhteiskuntavastuuttomana näköalattomuutena.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Pekka Pylkkönen

Ja monella muullakin alalla pitäisi ruveta arvostamaan ihan käsipareja muodollisen koulutuksen ohella. Maalaisjärjellä ja terveillä kourilla saa ihmeitä aikaan.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Oppisopimuskoulutus on hyvä lähtökohta monelle alalle ja opettaahan työ tekijäänsä, kun asenne siihen on kohdallaan.

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Luettuani blogin olen samaa mieltä kirjoittajan kanssa.

90-luvun alussa Suomeen iski muoti-ilmiö niemltä tiimityö. Sen yksi kantava ajatus oli, että samassa tiimissä kaikki tiimin jäsenet voivat tehdä kaikkia tiimille kuuluvia töitä. Se toimi erinomaisesti esimerkiksi metalliteollisuudessa, jossa metallimiehet olivat kaikki saaneet saman peruskoulutuksen, mutta käytännössä miehet olivat sorvareita, työstäjiä, hiojia jne. Kun ammattimiehille annettiin pieni unohtuneiden taitojen opetus tiimin koneiden ääressä, niin huomattiin, että kaikki osaavat käyttää kaikkia tiimin koneita. Parhaassa tapauksessa tiimille annettiin työtavoitteet ja tiimi itse päätti, miten se tehdään.

Tietysti konsultit myivät tämän tiimityöidean mm. pankkeihin ja sairaaloihin. Kun pankissa pankkitoimihenkilöt olivat erikoituneet lainoihin, arvopapereihin, kassatoimintaan jne., niin todettiin, että nyt kaikki tekevät vaihdellen kaikkia näitä töitä. Tulokset tietysti huononivat, kun erikoiosaaminen valui tyhjiin.

Sairaalamaailmassa tulokset olivat vielä karumpia, ja tilanne jatkuu yhtä karuna tänäkin päivänä. Sairaalassa myös todettiin, että tiimityötä meidänkin pitää tehdä eli kaikki tekevät kaikenlaisia töitä: sairaanhoitajat (nykyisin vissiin perushoitajat), apuhoitajat, sairaala-apulaiset ja kylvettäjät ja osastoapulaiset. Ei ole ihme, jos sairaanhoitajat ja perushoitajat hakeutuvat suurin joukoin muihin töihin, kun pitseriassa saa saman palkan helpommalla. Tässä on eräs syy siihen, miksi hyvin koulutettua sairaalahenkilökuntaa valuu koko ajan muihin töihin. Enkä sitä ihmettele.

Näissä vanhustenhoitoskandaaleissa on tullut esiin, että esimerkiksi lääkkeiden jakelusta on ilmeisesti vastanneet henkilöt, joilla ei ole vaadittavaa koulutusta.

Vanha systeemi oli paljon parempi, kun oli sairaanhoitajat, apuhoitajat, sairaala-apulaiset, kylvettäjät, osastoapulaiset jne. Koulutustaso oli erilainen ja joihinkin hommiin kuten kylvettäjille ei tarvita kovin suurta koulutusta. Tiimityön soveltaminen sairaalamaailmaan sen alkuperäisessä merkityksessä ei toimi ja se on saanut suurta vahinkoa aikaan.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Minä näen tiimityön kuitekin niin, että kaikkien ei tarvitse tehdä samaa, vaan riittää, että tiimi huolehtii siitä, että kaikki työt tulevat tehdyksi, mikä edellyttää, että tiimin toiminta-alue on järkevä. Tiimienpurussa työntekijöiden hallinta-alueet valitettavasti kasvatetaan hallitsemattomaksi ja kokonaisuus kärsii.

Toimituksen poiminnat