miesenergiaa

Persut hallitukseen, ehkä pääministeripuolueeksikin?

Toivottavasti eduskuntavaalien äänestysprosentti nousee ennätykseensä ja yhteiskunnan tilanteeseen oman kantansa antavat kansalaiset aktivoituvat. Poliittinen vaalienväliviihde on mediassa nyt kuumana ja kaikkialta tulee gallupia, jotka kertovat ketkä ovat parrasvaloissa tai niiden katveessa. Perinteisesti populistien menestyksen takaa se, että nämä pääsevät esittämään päätöksenteon vaateitaan vailla konkreettisia toimia niiden toteuttamisesta. 

Minä en luota perussuomalaisten kykyyn hoitaa Suomen asioita, sillä en usko heidän kestävän vastuunkannon tiukkaa paikkaa silloin, kun puolueen kannatus alkaa hallitusvastuun painon myötä kääntyä laskuun. Viisaan valtiomiehen, Timo Soinin, lausuman mukaan, ”hallitusvastuu on populistin sudenkuoppa”.

Tästä pääsemmekin ajankohtaiseen asiaan. Onko perussuomalaisista hallitusvastuukelpoiseksi tekijäksi, joka myös muuttaa maan asioita, eikä vain vaadi muiden tekevän niin? 

Jussi Halla-aho julkaisi pian puoluejohtajaksi valintansa jälkeen tiedotuksen käymistään neuvotteluista maan johdon kanssa, jossa kertoi käyneensä asiallisen keskustelun pääministeri Juha Sipilän (kesk) ja ministeri Petteri Orpon (kok) kanssa hallitusyhteistyöstä ja tehneen selväksi, että nykyinen hallitusohjelma ja turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma riittävät perussuomalaisille, kunhan sovitusta pidetään tarkasti kiinni. Sittemmin pääministeri ilmoitti, että maahanmuuttoa koskevien kirjausten nykyistä tarkempi noudattaminen ei ole mahdollista, ja ettei edellytyksiä hallitusyhteistyön jatkumiselle ole. 

Hallitusohjelma on neljän vuoden tiekartta maan asioiden hoitamiseen. Sen tulee voida elää matkan varrella, koska myös meitä ympäröivät olosuhteet muuttuvat. Jos Suomi  joutuisi minkä tahansa massiivisen poikkeustilan osapuoleksi, niin se vaatisi rajuja muutoksia sovittuihin linjauksiin. Perussuomalaisten ottaman kannan mukaan mitään sovittua ei voida hallitusyhteistyössä muuksi muuttaa, vaikka maan etu sitä edellyttäisi. Mikään hallitus tai pääministeri ei voi sitoa käsiään niin, että joustovaraa ei ole. Ovatko perussuomalaiset siis yhtään sen hallitusvastuukypsempiä kuin aiemmin vai hyväksyykö puolue jo sen, että kaikesta sovitusta ei pidetä kiinni kirjaimellisesti eli ovat valmiit takinkääntöön tarvittaessa?

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

No ei persut hallitukseen mene, se on kuolema saman tien.

Eikä mikään muu puolue suostu heidän ohjelmaansa tukemaan. Oppositio on persujen paikka, se on vaan totuus.

Jos persuilla olisi hiemean pehmeämpi linja, niin varmasti se olisikin hallituskelpoinen, nykyisellään he ovat ajaneet itsensä siinä suhteessa nurkkaan.

Soinin aikana se oli yleispuolue, jossa oli äärisiipi, sitten kun se äärisiipi otti vallan, niin samalla meni hallituskelpoisuus.

Kannatuksen nousu on kivaa, mutta politiikan tarkoitus on asioihin vaikuttaminen ja valtaan pääsy, ja sen tien Halla-aho katkaisi.

Synkkää on kerätä kannatusta, ja samalla tietää olevansa oppositiossa.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Vaalien tärkein voitto onkin puolueille taloudellisen toimintakyvyn turvaaminen. Tämän hillotolpan vuoksi kansaa kositaan, mutta kansan tarpeet sivuutetaan vaalien jälkeen. Poikkeuksena vuoden 2015 vaalit, jolloin 20 vuotta hallituksen toimien tarkoituksenmukaisuudesta paasanneet perussuomalaiset menivät hallitukseen, mutta josta juuri Jussi Halla-aho joukkonsa sittemmin johdatti ulos.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Juu, kaikki tehdään, jotta saisi valtaa. Vaalien jälkeen tilanne ''normalisoituu'' :)

Ihmisten pitäisi seurata puolueiden pitkää linjaa, eikä vain vaalinaluspuheita.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen Vastaus kommenttiin #3

Puolueohjelma on täky omille ja poliittisille kilpakumppaneille. Hallitusohjelma on yhteenveto hallituskoalitiolta ja olisihan se kiinnostavaa nähdä mitä persutkin muotoilevat toisin kuin nyt puhuvat.

Käyttäjän velimattitanhuva kuva
Veli-Matti Tanhuva

Heh heh, jos on oikeasti noin pihalla tapahtuneesta, niin olkoon sitten niin. Ja perään vähän ritalointia ;) :) :)

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen Vastaus kommenttiin #5

Kerro toki oma versiosi, niin vertaillaan niitä.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen

"No ei persut hallitukseen mene, se on kuolema saman tien."

Persut on jo ollut hallituksessa kerran.

Kyllä se voi mennä sinne toisenkin kerran.

Kuoleman tie kyllä pelottaa, mutta hillotolppa samalla houkuttaa.
Ei Halla-aho ole sen kummempi politikko kuin muutkaan politikot.
Sekin on kova hillon perään.

Eikä se mitään muuta jos yksi persupuolue kuolee.
Hillotolppien houkuttelemina politiikassa riittää hillotolpille pyrkijöitä
ja populisteille riittää aina äänestäjiä.

Ongelma on tietenkin tämä vaalikamppanjoiden muuttuminen tällaisiksi populismin markkinapaikoiksi, jossa politiikan helppoheikit tarjoilevat kilvan kansalle omaa populismiaan osta....osta... tämänkin saat kaupanpäälliseksi..... eikä sekään vielä riitä.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Persuhallitus kokoontuu Terijoella.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

On kyllä hämmentävää, että perussuomalaisista on tullut Suomen venäjämielisin puolue.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Ehkä syynä on muiden puolueiden venäjävastaisuuden kasvu? En ole mitään erityistä venäjämielisyyttä havainnut ainakaan ruohonjuuritasolla enkä sitten mediassakaan. Lähinnä pragmaattinen asenne, kun Venäjän kauppa olisi se, millä Suomi selviäisi.

Käyttäjän HarriLeinonen kuva
Harri Leinonen

SDP tulee voittamaan nämä vaalit suvereenisesti. Heidän vuosien saatossa harjoittamastaan politiikasta huolimatta.

Suomessa suuret ikäluokat ovat edelleen vaikuttava määrä ihmisiä. Valtaosa vanhenevasta väestöstä muodostaa näkemyksensä YLE:n uutisista eivätkä he juuri hae vaihtoehtoista tietoa. Ja sellaista YLE ei heille vahingossakaan syötä koska jos esimerkiksi persut pääsisivät liian hyviin asemiin, se saattaisi vaikuttaa YLE:n verovaroilla maksettavaan suojatyöpaikkatoimintaan. Saattaisi jopa uhata tuhannen hengen miehityksen YLE:n uutistoimitustakin.

Ja tuskin vanhemmat ihmiset muistavat kuinka SDP oli Kokoomuksen kanssa ottamassa 300 miljoonaa vanhusten laitoshoidosta eikä media heitä taatusti tästä muistuta: https://yle.fi/uutiset/3-6961877
SDP oli Kokoomuksen kanssa rakentamassa nykyistä hoivakotihelvettiä mutta mistä vanhukset tämän tietäisivät?

Ja Kokoomus tulee lopulta pärjäämään kuten ennenkin periaatteella:
Puhu sitä mitä kansa haluaa kuulla.
Alä paljasta omia mielipiteitäsi.
Valtaan päästyäsi tee mitä haluat.
Ja hyvin on toiminut.

Mutta ei siinä mitään. Tämänpäiväisen Eija-Riitta Korholan blogin perusteella toivoisi etenkin hänen pärjäävän. Tulisi Suomelle loistava ympäristöministeri.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Selvästi yli 50% vaalituloksella ennusteesi voisi toteutua, mutta ennen lehmät lentää kuin Halla-ahosta tulee ministeri.

Toimituksen poiminnat