miesenergiaa

Politiikan selkärangattomat

Perussuomalaisena olin sillä kannalla, että lähtiessä puolueesta jätät paikkasi myös sen mandaatilla saaduista luottamustoimista, pl. valtuusto, mep ja kansanedustajuus. Nyt oman lähdön ja muiden puolueveljien kohdalla kanta on edelleen sama. Reilua olisi antaa puolueen mandaatilla saatu luottamustoimi pois. Itselläni ei tällä kertaa sitä ole ja muut tehköön valintansa mukaan. Yleisellä tasolla puhuttaessa, kukaan ei hillotolpastaan yleensä luovu, riippumatta siitä mistä puolueesta lähtee ja mihin siirtyy. Selkärankaiset suomalaiset lienevätkin kuolemassa sukupuuttoon. Tästä voi vielä tulla henkilökohtainen kynnyskysymys sinisten rivissä toimimiseen. 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Joko olet allekirjoittanut Sintuje kannatuskortin ?

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Kyllä ja kerännyt myös. Entä sinä?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

En ole enkä kirjoita, varmaanki muidenuolueiden kannattajat ovat mielellään kirjoittaneet kannatuskortin.

Käyttäjän ilkka07kiviniemi kuva
Ilkka Kiviniemi

On sitä tullut ajateltua, ei se siitä vaan tunnu paremmaksi muuttuvan. Perussuomalaisten ympärille on kuitenkin siunaantunut paljon puhetta, ei ehkä aina niin paljon painavaa asiaa. Samat teemat toistuvat aina vain uudestaan, tuleviin presidentin vaaleihin ulottuen. Vielä keväällä sanottiin, että Sampo Terho ja Jussi Halla-aho eivät paljoa eroa asialinjassaan toisistaan. Nyt toinen ajaa asioitaan hallituksessa ja toinen oppositiossa, ero kuitenkin tuli. Ns. "hillotolpan" osalta tämä uusi puolue menetti rahallista tukea paljon, vaikka ministerinä oleminen takaa hyvän palkan. Silti tuo aika on kovin lyhyt, eikä varmuutta tulevasta kuitenkaan ole. Eronneet ottivat melkoisen riskin siitä, äänestääkö heitä eduskuntaan enää kukaan.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Luotan sinisten eduskuntaryhmään juuri siksi, että he tekivät sen mikä oli näissä olosuhteissa Suomelle parasta. On tärkeää huomioida, että sinisten toiminta oli seurausta siitä, että perussuomalaisten johto halusi hajottaa hallituksen. Perussuomalaisten käpykaartilaisuus on anteeksiantamatonta ja se seuraa heitä. Minkä taakseen jättää se edestä löytyy.

Tästä lähtenyt ruohonjuuren aaltoliike hajottaa paikallisyhdistyksiä, kun pian entiset perussuomalaiset ilmaisevat tukeaan sinisille. Kunnalliset luottamustoimet ovat poliittisen ryhmän kannatuksen tuloksesta jyvitettyjä ja nimenomaan sille kuuluvia. Eroavien ihmisten moraalinen velvollisuus olisi luovuttaa neuvottelutuloksesta saadut luottamuspaikat pois. Valtuustot muodostuvat suoraan äänestyksestä kansanvallan mukaan, mutta eivät suinkaan juuri kenenkään henkilökohtaisilla äänillä, sillä läpimenoon tarvitaan usein koko ryhmän äänisaalis (vertausluku).
Perussuomalaisten hajoaminen vaikuttaa myös eduskunnan luottamustoimiin ja esim. puhemies Lohelan paikasta eduskunta teki jo linjauksen. Myös valiokunnissa tapahtunee turbulenssia.

Puheet siitä, että Jussi Halla-aho jäi omalle hillotolpalleen Brysseliin ovat oikeita, mutta rehellisyyden nimessä on todettava, että ei se ole ainutkertaista, olihan Timo Soinikin pj-kaudellaan siellä ja johti puoluetta. Tämä ei myöskään mitenkään kompensoi sitä, että joku pitää kiinni lautakuntapaikastaan.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Turhaan teet sä työtä raskasta !

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Aimo, se mikä on itselle tärkeää, sen myös tekee mielellään. Poliittisen toiminnan moralisointi on paikallaan. Vaikuttaa siltä, että luottamuspaikoista kiinnipitäjät tarkoituksellisesti sivuuttavat sen viisauden, että pääsääntöisesti "saat sen mistä luovut’. Omasta paikasta kiinnipitäminen sillä verukkeella, että muutkin pitävät, on kuin sallisi omien lasten varastamisen, koska muutkin varastavat. Ei järjen hiventäkään ja astetta karumpaa onkin se, jos lapset kokevat, että on ok varastaa, koska äiti/isä varastaa myös. Esimerkin voima on ihmeellinen.

Käyttäjän KansalainenKane kuva
Markku Nieminen

Miten selität täydellisen kannanmuutoksen mm. hallintarekisteristä?
Tai monista muista PS;lle tärkeistä asioista jo aiemmin.
En syytä ketään mutta minulle jäi sellainen mielikuva että lehmänkauppoja tehtiin ja hintana oli tuo hallintarekisteri ja ties mitä muuta. Sanoihan Orpo heti loikan tapahduttua että Terholle on nyt tehty selväksi miten hallituksessa pitää "toimia"! Kokoomuksen sanelua varmaan tarkoitti.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Kompromissi on taito jakaa kakku niin, että kaikki tuntevat saaneensa suurimman palan. Kompromissi on antamista ja saamista. Kaikissa päätöksissä suurimpana kurimuksena ovat päätösten piilovaikutukset ja pidän vaan hyvänä, jos päätöksenteon prosessin edetessä tehdyt selvitykset tuovat uutta tietoa päätöksenteon tueksi. Tärkeää on myös ymmärtää, että lainsäädäntötyössä pitää pyrkiä pois tilanteesta, jossa eri lait kumoavat toistensa vaikutuksen.

Käyttäjän NiiloMkel kuva
Niilo Mäkelä

Loikkari/luopuja pitäisi jättää kaikki jos lähtee ja tilalle varallaoleva edustaja.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Olen osittain samaa mieltä. Kansanvallan mukaan valtuustot, kansanedustajuus ja mep tulevat suoraan henkilölle, joskin puolueella on siihen kytkös. Muut luottamustoimet ovat poliittisten ryhmien neuvottelutulos ja jyvitetty puolueiden voimasuhteiden mukaan. Reilun pelin hengessä toimittaessa olisi näistä luovuttava.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Espoossa perussuomalaisten ja sinisten luottamuspaikkajaon osalta on Länsiväylän mukaan todettu:
"Kuntalain mukaan luottamustoimeen valitut on valittu henkilöinä, muistuttaa Espoon luottamushenkilöpaikkojen jaosta päättäneen paikkajakotoimikunnan puheenjohtaja Pirjo Kemppi-Virtanen (kok.)
– Heitä ei voida puoluevaihdoksen takia erottaa tai vaihtaa elleivät he itse halua erota."

Toimituksen poiminnat