*

miesenergiaa

Perussuomalainen umpisolmu

  • Meillä on tilaa monenlaisille näkemyksille?
    Meillä on tilaa monenlaisille näkemyksille?

Ymmärrän puolueestani irtaantuneiden toimien välttämättömyyden ja hallituslinjausten jatkamisen, myös minä pidän Suomen tarpeita puoluepolitiikkaa painavampina. Poliittinen epäkorrektius antaa tilaa poikkeuksellisille toimille poikkeuksellisena aikana. Kiitos yhteisistä perusvuosista, siitä mitä olitte ja teitte, mitä itsestänne annoitte. Kohtuullista menestystä valitsemallanne tiellä. Seteliselkärankaisia ette ole, nähtäväksi jää oletteko suoraselkäisiä (perus)suomalaisia sydämeltänne ja luovutte vapaaehtoisesti niistä luottamustoimista, pl. valtuusto ja kansanedustajuus, joita olette perussuomalaisella mandaatilla saaneet. Puolueen repeämisen poliittiset seuraukset eduskunnassa on selviö, mutta kunnallispolitiikassa vältettävissä. Näistä konkreettisimmat ovat puhemiehistön paikan menettäminen, mikä liukuu sosialidemokraateille ja muutokset puolueen valiokuntapaikkoihin.

Perussuomalaisena ruohonjuuren toimijana en ole tyytyväinen uuden puoluejohdon toimintaan ja pidän puheenjohtaja Jussi Halla-ahon aikomusta johtaa puoluetta Brysselistä tarkoitushakuisena keinona välttää hallitusyhteistyö. Myös selätysvoiton hakeminen puolueorganisaatiossa kielii poliittisesta noviisiudesta, joka osaltaan vaikutti vahvasti puolueen repeämiseen. En kuitenkaan näe puolueen muuttuneen mitenkään. Puoluejohdon heikko poliittinen osaaminen tai haluttomuus ei ole virhe, vaikka se pänniikin. En liioin hyväksy tarkoitushakuista loanheittoa vastavalittua puheenjohtaja Halla-ahoa kohtaan ml. natsikortin käyttö, jolla uusvanhavaihtoehto hakee sympatiapisteitä ja perässähiihtäjiä niin kansalta kuin perussuomalaiselta jäsenistöltä. Jos haluaa lähteä, voi lähteä lokaa levittämättä. Myös vihanpito lähtijöitä kohtaan on typeryyttä.

Puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalon ja puheenjohtaja Halla-ahon mukaan puolue alkaa viimein kuuntelemaan jäsenistöä herkemmällä korvalla. Aika näyttää koskeeko tämä koko jäsenistöä. Jokainen päivä tuo lisää avoimia asioita, kysymyksiä, eivätkä blogit, uutisoinnit ja epäsosiaalisesta mediasta syöksyvä kuona vastaa niihin. Tärkeimpänä kiinnostuksena ehkä se, että mihin suuntaan Perussuomalaiset rp. on menossa ja keiden kanssa? Halla-aholainen en ole, uusvanhaksi en halua. Olen Perussuomalaiset rp:n jäsen, enkä näe tarvetta tehdä sen tilaan tällä hetkellä muutoksia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän JouniJoneViitanen kuva
Jouni Viitanen

Vaikka nykyinen johto ei varsinaisesti ole mitään järjestöjyriä, niin puoluetoimistolla on osaavaa porukkaa. Riikka, Ossi,Matti, Tiina, Auli....Heidän käsiinsä uskaltaa jättää.
Eihän Soinikaan käynyt puoluetoimistolla vetämässä kuin puoluehallituksen kokoukset.
Eli nämä samat henkilöt ovat "johtaneet" puoluetta ja kenttää.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Puoluetoimiston pysyvyys on tarpeen tässä hullunmyllyssä, poislukien Matti Putkonen, joka on ollut keskiössä tämän sopan keitossa. Ei ole millään muotoa hyväksyttävää, että puoluetoimiston duunari ajaa omia etujaan jäsenistön kustannuksella ja syöttää pajunköyttä tarpeidensa mukaan. Jäsenistön pitää voida luottaa puoluetoimistoon ja tässä on nyt jonkin verran säröä.

Käyttäjän JouniJoneViitanen kuva
Jouni Viitanen

Ei voi kun luottaa ja toivoja,että Putkonen on aidosti mukana eikä Soinin myyränä siellä häärää.

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen Vastaus kommenttiin #4

Putkonen on sydämeltään demari ja työ perussuomalaisten hajottamisen moottorina ei loppujen lopuksi niin ihmeellinen lopputulos.

Käyttäjän PasiKarlsson kuva
Pasi Karlsson

Minkälaisia arvoja tällä uudella ryhmällä on ?

Tynkkynen kirjoittaa, että Lindström olisi ryhmälle puhunut tasa-arvoisesta aviolittolaista nimellä "kikkelilaki"

Soini on vihjaillut julkisesti meuhkannut "persut ei persettä jaa"! Tarkpittikp, että muut poliitikot olisi perseen jakajia ? Liekö mielessään haukkunut muut homoiksi vai riettaiksi ?

Säälittäviä aikuisia, ei oikein voi miehiksi tuollaisia raukkoja kutsua, olisiko mekko-ministeri oikeampi ?

Kuinka Juha Sipilä voi sietää tälläisiä tyyppejä, mitä lie puhuvat keskenään Sipilästä juorukerhossa ?

Käyttäjän miesenergiaa kuva
Mikki Nieminen

Samaan hengenvetoon Mediatyrkkynen voi kysyä mitä mieltä ja arvoja pitävät nykyiset Perussuomalaiset rp:n kansanedustajat suhteessa tasa-arvoiseen avioliittolakiin, jota myös monilla muilla nimillä kutsutaan. Ei nimi lakia pahenna tai paranna. Sinällään riettaus pitänee joltain osin paikkaansa, kun vast'ikään on uutisoitu erään puolueenjohtajan tehneen pitkäaikaisesti huorin ja avioliiton ulkopuolisen lapsen. Siinä tietysti perspektiiviä omiensa pettämiselle ja yhdenlaiselle arvomaailmalle.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Itseltäni on jo viha haihtunut. Tapahtunutta toki kannattaa pyrkiä ymmärtämään ja ilman analyysiä se ei oikein onnistu.

Ihan pienenä yksityiskohtana: kun Soini seuraajineen oli valmis näinkin brutaaleihin toimiin, yhdenkin Soinin kannattajan jättäminen puheenjohtajistoon olisi ehkä mahdollistanut "vastavallankumouksen", jossa puolueen vastavalittu puheenjohtaja olisi jäänyt vaille toimivaa koneistoa, eristyksiin puolueen sisällä.

Perusongelma oli jokatapauksessa Soinin menetetty kannatus kentällä. Muutoinhan Soinin kannattajat olisivat äänestäneet Terhon puheenjohtajaksi. Tämä on fakta, jota mikään Suomen Sisun väitetty puuhastelu ei muuksi muuta. Soinin menetetty kannatus taas johtui kentällä koetusta vahingosta, mitä hän hallituksessa teki. Hyvä esimerkki tästä vahingosta oli kuntavaalitappio. Tappiota tuli myös Järvenpäässä, vaikka ehdokkaita oli saatu enemmän kuin aiemmin ja vaalityötä tehtiin vähintäänkin saman verran.

Asiasta voi ja saa olla erilaisia näkemyksiä, vaikka minä olenkin eniten oikeassa.

Toimituksen poiminnat