*

miesenergiaa

Tehdään bussien kesäkokeilu hyvin

  • Paikallisliikenteen käyttäjät odottamassa bussia Suomusjärvellä.
    Paikallisliikenteen käyttäjät odottamassa bussia Suomusjärvellä.

Salon kaupunkisuunnittelulautakunta teki hyvän päätöksen joukkoliikenteen kesäkokeilussa. Sen käyttö näyttää tarpeiden suunnan, jolloin sen toteututuksessa tulee huomioida kuntalaisten tarpeet asianmukaisesti ja käyttöön tulee saada myös matalalattiabusseja. On tärkeää, että bussiin pääsee lastenvaunuilla, rollaattorilla ja pyörätuolilla. Aikatauluista on selvittävä millä vuoroilla matalalattiabussit ovat, elleivät kaikki bussit ole sellaisia. 

Esteetön joukkoliikenne koostuu kaikkien käytettävissä olevista liikennevälineistä ja niitä palvelevista pysäkki- ja laiturirakenteista sekä asema- ja terminaalirakennuksista. Esteettömyyttä on myös se, että välttämätön tieto joukkoliikenteen aikatauluista ym. on kaikkien saatavilla. Tämän ei pitäisi tuottaa kaupungille ongelmia, koska Salo on jo kouluttanut runsaan tusinan esteettömyyskartoittajia.

Jotkut kaupungit Suomessa, kuten pääkaupunkiseutu, ovat ottaneet joukkoliikenteessä käyttöön ns. perheystävällisen toimintatavan, jolloin lastenvaunujen ja rattaiden kanssa liikkuvat pääsevät maksutta bussiin. Myös Unkarin malli on upea. Siellä 65 vuotta täyttäneet EU-kansalaiset voivat matkustaa ilmaiseksi paikallisliikenteessä. Molemmat kelpo ratkaisuja myös Salon käytännöiksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat